Hei! Anteeksi, että tämän postauksen kanssa on kestänyt. Meillä oli vähän ongelmia videon kanssa, mutta nyt siis vihdoinkin tää postaus ilmoille.
Postauksen idea on Our Year, eli meidän vuosi. Puhutaan siis vuodesta 2013 ja vuoden 2014 alusta.
Meillä on ollu tosi värikäs vuosi. Keväällä 2013, kutosen lopussa tuntu että tutustuttiin omiin luokkalaisiin paremmin, vaikka samalla luokalla oltiin oltu jo kuus vuotta. Meillä oli kevätjuhlassa näytelmä, "Punahilkka", vähän ehkä muunneltuna. Mie (Kaisa) laadin siihen käsikirjotuksen ja olin kertojana. Voin sanoo että pikkusen jännitti! Ja Enni kuulu zumba-ryhmään muttei siitä sen enempää. :)
Toiseksi viimisenä koulupäivänä me lähttiin rannalle koko luokan kanssa. Se oli varmaan paras päivä ikinä! Vesi oli pikkusen kylmää, mutta kyllä me silti uitiin. Oli jotenki tosi mukavaa olla siellä kavereitten kanssa. Todistukset saatiin seuraavana päivänä ja keskiarvot 9.1 (Kaisa) ja 8.2 (Enni). Eli aika hyvät.
Kesä meni aikalailla mähötessä ja laiskotellessa. Käytiin pari kertaa rannalla ja syötiin paljon jätskiä. Perus kesä. Parasta kesässä oli Ennin mielestä se, että sai nukkua pitkään. Miten arvasin?
Mun mielestä parasta oli ehkä lomareissu Tanskassa ja Ruotsissa. Käytiin perheen kanssa Kööpenhaminan tivolissa, ja Legolandissa. Se oli ihan mahtavaa!
Elokuussa alotettiin yläaste! Koulu pysy samana, mutta luokka ja ihmiset ympärillä muuttu. Tutustuttiin naapuriluokkalaiseen tyttöön, Eerikaan. Eerika on ollu 4-6 luokat meijän rinnakkaisluokalla, mutta me ei ennen puhuttu sille. Heti 7. luokan alussa meistä tuli hyviä kavereita. Tuntuu tyhmältä, että ei olla tutustuttu aikasemmin.
Sen jälkeen ku tutustuttiin Eerikaan alettiin kuvaamaan paljon enemmän. Ennen ei hirveästi oltu kuvailtu, mutta jotenki innostuttiin siitä ihan hirveästi. Siinä se syksy sitte meni kuvaillessa ja uusien kavereitten kanssa.
Lokakuussa koulun Pumpkins Day halloween juhlassa meijän luokalla oli esitys. Soitettiin Robinin Boom Kah. Se ei menny ihan putkeen, laulajat unohti sanat ja piano soolo ei kuulunu. No, selvittiin kuitenki. (Hävettää!)
Jouluna oltiin omien perheitten kanssa, joulun ja uudenvuoden aikana ei nähty ollenkaan, seuraavan kerran koulussa. 2014! Ja Enni sai iPhone 5s:n. Pakko ihquttaa sitäki. ;) On se kyllä aika hieno!
Ja sitte tullaan tähän hetkeen. 17.2.2014. Istutaan/lojutaan Kaisan huoneen lattialla ja kirjotetaan blogiin postausta. Tää oli aika nopee katsaus meijän vuoteen. Ensi postauksessa olis luvassa sitä videoo josta alussa mainittiin, siis jos me saahaan se toimimaan.
MOIMOI! ♥ -Enni ja Kaisa
Kaunis sivu ja hieno tuo taustakuva! Ja ihanat tytöt <3
VastaaPoista